Kasvivärejä ja kirjailua Kutchissa

Aamu alkoi tuttuun tapaan vilkaisemalla ikkunasta ulos. Intiassa aina sattuu ja tapahtuu, joten kadulta voi aamuisin bongata vaikka hauskannäköisen vihanneskärryn, peuhaavan koiralauman tai naisen upeassa sarissa.

Lähden alas hotellin vastaanottoon, jonka päivittäisiä tapahtumia seuraan kuin pienoisnäytelmää. Hotellin omistaja, jota kutsun Mr Diamond Maniksi, istuu tuttuun tapaan sohvalla valkoisessa paidassaan kaikki timantit valtavissa kantasormuksissa kiiltäen. Hän oli heti kättelyssä todennut kuuluvansa korkeaan hindukastiin, ja saaneensa hotellin perinnöksi. Joskus mietin, milloin valkoisen paitapuseron napit pongahtaisivat omakehusta vatsan kohdalta ilmaan.

Vastaanotossa työskentelee nuori hipsterinnäköinen muslimimies, joka selvästikään ei voi sietää omistajaa. Jos sarvisankaisten silmälaisen takaa luodut silmäykset voisivat tappaa, Diamond man olisi jo aikaa sitten haudattu lantaläjään kaupungin laitamille.

Muslimimies kertoo, että hänen vaimonsa on opettaja. Se tuntuu hienolta, sillä yleensä miehet kertovat vaimojensa riitelevän kotona anopin kanssa. 

Maailman upeimpiin kuuluvaa kirjailua

Tapanani on tutustua vuosittain johonkin alueeseen Intiassa ja kierrellä siellä eri paikoissa. Tällä matkalla vuorossa oli Gujarat, Rajasthanin alapuolella sijaitseva Intian rikkaimpiin kuuluva osavaltio.

Tarina kertoo, että täällä ihmiset ovat kiinnostuneita ennen kaikkea rahan ansaitsemisesta. Onhan Intian pääministeri Modikin Gujaratista.

Liikenne varsinkin suurimmassa kaupungissa Ahmedabadissa oli hirveä (ensimmäistä kertaa todella pelkäsin kaaoksessa paahtavan moporiksan kyydissä). Time is money! Kun peräämme ajoi auto, kuski tuskin vilkaisi taakseen. Jaipurissa asiaa tuskin olisi kuitattu näin helpolla!

Tammikuussa 2001 Intiaa kohtasi tuhoisa maanjäristys, joka osui erityisen pahasti Gujaratiin. Se tuhosi kokonaisia kyliä ja kaupunkeja. Ahmedabadissa on kuitenkin jäljellä mielenkiintoista nähtävää, jos malttaa katsoa rakennuksia tarkempaa ja perehtyä ihmisten elämäntapaan. Erityisen kiinnostavia olivat kortteliyhteisöt, jossa samaa uskontoa kannattavat elivät samassa pihapiirissä. Kaikki eivät halua herätä kukonlaulun aikaan rukoilemaan... (kirjoitus jatkuu kuvien jälkeen)

Matka alkoi Bhujn kaupungista, jonne lennettiin Mumbain kautta. Olin kuullut ja lukenut paljon Kutchin alueen värikkäistä käsitöistä, jotka iloisuudessaan muodostavat täydellisen vastakohdan karulle aavikolle.

Alueella asuu parikymmentä heimoa, joilla kullakin on oma tyylinsä kirjailla vaatteita, seinävaatteita, kamelinpeittoja tai huiveja. Ne ovat maailmankuuluja taidonnäytteitä.

Monet heimoista ovat tulleet ajan saatossa Gujaratiin muualta, kuten Rajasthanista, Sindhista nykyisen Pakistanin puolelta, ja kauempaakin. Heimot ovat myös jakaantuneet eri alaheimoihin.

Kirjailu on kuulunut heimonaisten elämään aina. Traditionaalisesti elävissä yhteisöissä äidit ovat kirjailleet lapsilleen, ja kun tyttö on tullut sopivaan ikään, hän on alkanut valmistaa itselleen kapioita. Niiden tekemiseen menee vuosia ja ne ovat tärkeä osa perheen varallisuutta.

Nyttemmin heimot ovat alkaneet valmistaa kirjailtuja tuotteita myös myyntiin. Erilaiset kansalaisjärjestöt auttavat, että naiset saavat taidokkaista töistään kunnon korvauksen. Naiset osaavat pitää puoliaan.

Tuotteiden myymiseen ulkopuolisille liittyy riskejä. Jotkut ostajat saattavat vaatia naisilta nopeampaa tuotantoa ja liikojen ”mutkien vetämistä suoriksi”. Perinteiset pistot ja silmukat voivat olla vaarassa kadota.   

Heimot ovat luopuneet kiertävästä elämästä ja pysyttelevät nykyisin kylissään. Naiset kirjailevat kodeissaan tai majan ulkopuolella yhdessä toisten naisten kanssa. Koska aavikko ei tarjoa paljoa elinkeinoja, kuten maanviljelyä, miehet työskentelevät esimerkiksi kamelien ajajina.

Tyyli ja aiheet kertovat, mihin heimoon tekijä kuuluu. Parin päivän jälkeen kykenin itsekin erottamaan rabari-naisten tekemän kirjailun toisista.  

Kutchissa ihminen kykenee heti näkemään vaatteista ja koruista, mihin heimoon, kastiin ja uskontoon, tai sen alaryhmään, toinen kuuluu. Ne ovat tärkeä osa heimon identiteettiä, josta sen jäsenet ovat ylpeitä.

Jos nainen on juuri synnyttänyt lapsen, sekin saattaa näkyä kirjailusta, samoin kuin heimon aiempi historia. Naiset ovat siis myös oman heimonsa historiankirjoittajia! 

Ahmedabadissa tutustuin iltatoriin, jota Lonely Planetin matkaopas oli suositellut. Koska matkaoppaani oli jo yli viisi vuotta vanha, ei torikaan ollut enää entisensä. Myyjä tunnusti häpeillen kirjaillun nauhan tulleen Kiinasta. Kiinalaiset saapuvat suurina delegaatioina Intiaan ja kopioivat käsityöläisten töitä.

En tietenkään tiedä, miten paljon halpatuonti on vallannut Kutchin käsityöläisisiltä markkinoita, mutta varuillaan kannattaa olla.

Kuten ennenkin, päätin luottaa kansalaisjärjestöön ja ostin siltä joitakin käsityöläisten tuotteita Lazy Lizardille. Näin erilaiset välittäjät, naisten sanoin ”middlemanit”, eivät pääse ottamaan hinnasta omaa osaansa. (kirjoitus jatkuu kuvien jälkeen)

Ihana Ajrakh

Tarkoituksena oli tutustua Gujaratissa moniin osuuskuntiin ja kansalaisjärjestöihin, mutta kuten yleensä, hyvin laaditut suunnitelmat eivät Intiassa aina toteudu.

Saatoin jäädä kuvaamaan koiralaumaa, joka jahtasi ovelaa, katolta toiselle pomppivaa apinalaumaa. Tai aidan päällä imettävää naarasapinaa. Taas vierähti tunti, jos toinenkin.

Suurin toiveeni kuitenkin toteutui. Pääsin tutustumaan laattapainannan mestariin, kunnianarvoisaan  Dr. Ismail Mohammed Khatriin. Hänen kaksi poikaansa ovat jo yhdeksäs sukupolvi suvussa, joka painaa kankaita ajrakh-menetelmällä. (kirjoitus jatkuu kuvien jälkeen)

Ajrakh-painanta on yksi hienoimmista kankaanpainannan muodoista Intiassa. Juurien kerrotaan ulottuvan tuhansien vuosien taakse aina Indus-kulttuuriin. Kankaassa käytetään paljon indigoa, sinistä väriä (arabian kielessä azrak tarkottaa sinistä).

Kun väri yleensä painetaan kaiverretun laatan avulla kankaaseen, Ajrakh-rituaalissa kankaaseen painetaan laatan avulla ensin estoainetta, kuten savea, johon väri ei tartu. Sen jälkeen seuraa useita työvaiheita (täytyy myöntää, että putosin kärryiltä selostuksen alkuvaiheessa), jossa kankaaseen painetaan välillä värejä ja välillä puretusaineita erilaisilla laatoilla, uitetaan vedessä, hakataan kangasta, kuivataan auringossa, painetaan lisää värejä jne. Oikein hienon ajrakh-kankaan painamiseen voi mennä kaksikin viikkoa. Työvaiheita voi olla lähes kolmekymmentä. (kirjoitus jatkuu kuvien jälkeen)

Käsinpainanta ja luonnonmukaisten, kasveista ja mineraaleista saatavien värien käyttö on työvoimavaltaista ja työllistää valtavasti ihmisiä Intian maaseudulla. On värien sekoittajaa, pesijää, puusta tehtävien kuviomuottien suunnittelijaa ja kaivertajaa, sekä tietenkin laattapainajia, jotka kaikki ovat oma ammattikuntansa mestareita ja heidän oppipoikiaan. Osa Intian keskiluokkaa on herännyt: Kannattaako tällaista kulttuuria unohtaa?

Ajrakpurissa sain lyhyen perehdytyksen aiheeseen Khatrin pojalta Junedilta ja imin työpaikan tunnelmia itseeni. Kuten monilla Kutchin miehillä, Junedilla oli päässään ajrakhista tehty turbaani.

Johtajan kännykkä soi lakkaamatta ja hän kertoi asiakkaiden olevan erittäin kiinnostuneita kankaista. Kutchin maineikkaat painajat olivat lähdössä Yhdysvaltoihin esittelemään tuotteitaan!

Iäkäs isä, Dr. Ismail Mohammed Khatri, istui myhäillen nojatuolissaan, kun valitsin huiveja ja kankaita Lazy Lizardille. Yritin udella, mikä oli mestarin oma lempiväri, mutta vanhana kauppamiehenä hän osasi väistää kysymyksen.

Ylpeys omista juurista ja kulttuurista on tunnusomaista intialaisille. Olisiko tästä meille suomalaisille oppimista (kirjoitus jatkuu kuvien jälkeen)

Käsityömatkailijoiden mekka

Vierailu Ajrakpurissa oli kohokohta, jonka ansiosta kestin Ahmedabadin liikennekaaoksen ja järkyttävän saasteisen ilman. Ensimmäistä kertaa Intiassa käytin kasvosuojusta!

Suosittelisinko Gujaratia matkailijalle? En välttämättä, ellei henkilö ole erityisen kiinnostunut käsitöistä ja kylien elämästä.

Tapasin Kutchissa Australiasta ja Iso-Britanniasta tulleita käsityöturistiryhmiä. Palatessaan päivittäisiltä retkiltään naisilla oli selässään isoja säkkejä täynnä upeita huoveja ja muita käsitöitä. Kaulassa roikkui käsintehtyjä, villanauhaan pujotettuja hopeakoruja.

Gujarat ei ole ulkomaalaisten turistien suosiossa ja sen vuoksi matkailija saa olla rauhassa. Kerjäläisiä tai muita pelättyjä ilmiöitä ei siellä näy. Kuka alkaisi järjestää käsityöhulluille matkoja Suomesta? Ehkä tiedänkin jo henkilön, mutta siitä lisää myöhemmin!

Matkasta on valmistumassa myös lyhyt video. Oma filmailuni ei kestänyt laadullista tarkastelua, joten annoin materiaalin suosiolla ammattilaiselle, Zimema Mhonelle. Ilmoittelen, kun video on katsottavissa!

Sitä ennen, käykää Lazy Lizardin kivijalkakaupassa Kalliossa ja verkkokaupassa ihailemassa käsityöläisten aarteita. Kuten Kutchin naiset sanovat: ”Jokainen tuote on osoitus meidän ylpeydestämme”.

Ihanaa kevättä kaikille!   

Lotta

PS. Nyt kivijalassa saatavilla myös People Treen tuotteita. People Tree on maailman tunnetuimpia reilun kaupan vaatteiden ja asusteiden valmistajia. Sen tehdas sijaitsee Intiassa.

PS2. 24.-30.4. vietetään taas Vaatevallankumous-kampanjaviikkoa ihmisoikeuksia kunnioittavan vaatetuotannon puolesta. Silloin on tasan neljä vuotta siitä, kun Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa sijaitseva vaatetehdas sortui Rana plazalla ja yli 1000 ihmistä kuoli. Lue tästä lisää kampanjasta.